keskiviikko 26. helmikuuta 2014

JÄÄTÄ JÄÄTÄ JÄÄTÄ

Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Entä mitenkäs jään laita? Nyt on ollu todella liukas keli ja kadut aivat peilijäässä. Hienolla neidillä ei ole paljon ulkona huvittanut tassutella ja pissaaminenki tapahtuu vasta sitten, kun jonkun lumivuoren korkein huippu on saavutettu. Lämmin keli on sinänsä hyvä, että lumet sulaa ja nurmikko alkaa näkyä pikku hiljaa. Se siinä vaa on pikkusen ilkeä ku alkaa roskat lentelee puista jne. nii kaikkihan se tuntuu maistuvan pikku tessulle :D Emme malta odottaa, että kesä tulee ja päästään kunnolla liikkumaan ja leikkimään JA että Nana hieman varttuu ja viisastuu :)

Nanalla on tosiaan nyt muutenkin vähän sellainen tuhma kausi päällä, että ei meinaa normaali käskyt mennä oikein perille ja perusjutut on  pienen taivuttelun takana. Ruokaa syö kuitenkin normaalisti ja iltaisin se muistuttaa jos emme muista antaa joka iltaista dentasticia. Hippaa on sisällä leikitty ja Nana on oppinut hoksaamaan, milloin hippa vaihtuu.

Tässä on 10 viikkoa nyt pyöritty tämän ihanan koiranpennun kanssa ja on alkanut heräämään ajatuksia toisenkin pennun hankinnasta ja siitä millaista se olisi. Ei toki mitään sen vakavampaa keskustelua eikä mitään oikeita päätöksiä, mutta eihän sitä tiedä, mitä kaikkea kevät voikaan tuoda tullessaan... :D 



ps. alimmassa kuvassa Nanan tuomitseva katse, hyytävä vuhve 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

PRONSSINEN LUMIUKKO

Tällä viikolla ollaan käyty muutama kerta koirapuistossa ja eilettäin sinne sattu tulemaan 2,5-vuotias Urho niminen mopsi! Nana pelkäsi sitä mutta uskalsi sitte lopulta vähä sitä haistella ja puolustaa itseään. Urho kyllä käyttäytyi todella kiltisti mutta Nana vaa on viel vähä arka uusia tuttavuuksia kohtaan. Siitä voisi tulla Nanalle mukava leikkikaveri sitte ku Nansu vähä varttuu. 
Tänää myös tehtiin lumiukko ja Nana kummasteli sitä suuresti. Laitettiin herkkupaloja lumiukon napeiksi ja Nansu yritti hyppiä niitä itselleen :D Tässä pieni video siitä. 

Jouduttiin myös leikkaa Nanan tassukarvoja ku alko lauhalla kelillä tarttuu lumipaakut tassun pohjiin ja kynsien leikkaaminenki oli vähä haastavaa ku karvat pullotti edessä :D Ei tullu iha nii hyvä ku ois oikealla trimmaajalla tullu, mutta samapa tuo meidän pikku kotikoiralle <3 kuhan vaa ei ulkoilu tunnu kivuliaalta :) 
Nansuki eilen jännitti meidän kaa voittaako Suomi Olympiapronssia jäkiksessä. Nanaa jännitti nii paljo että melkeen tuli köntsät housuun :D Nansu pääsi aitiopaikalle kattoo matsia :) 


Tuossapa vielä muutama kuva Nanan lumiukko leikeistä =)))


Nana matkusti myös tällä viikolla autossa ja sai ihan itse makoilla etupenkillä, kuljetuskoppa ei sattunut mukaan tulemaan. Neiti tykkäsi siitä todella paljon ku pysty katselemaan maisemia ikkunoista. Se oli niin rauhallinen penkillä eikä mihinkää hötkyilly. 
 
 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

UHMAILUA JA HAMPAITA

Täällä sitä vaa Nana loikoilee riehakkaan lenkin jälkeen. Ollaan kyllä leikitty urakalla ja Nana ei anna meidän melkeempä hetkeäkää olla rauhassa :D Sille on nyt tullu jonkinlainen uhma ikä, ku se yrittää joka paikkaa hajottaa ja purra ja sormetki meinaa lähteä mennessään ku Nana käy vähä naukkailee. Kyllä on niskavilloista pitäny tuota myyrää kopata, on se sen verran tuhmana ollu. Hihnassaki se kävelee normaalisti tosi nätisti, mutta yllättäen on pitänyt sitäki alkaa puree ja autojen perään tietysti täytyy yrittää päästä. Koulutustaitoja vaaditaan tällä hetkellä nyt tosissaan =) Noo mutta kylläkait tuo tuhmuus menee jossain välin ohi :D Ois niin mukava jos Nana saisi itselleen jostain samanikäisen kaverin, sillä noilla meidän vanhemmilla koirilla ei enää oikein leikkiminen kiinnosta. Kyllä se Mosku vielä jaksaa omalla possullaan leikkiä, mutta se leikki on aika rajua ni siihen ei Nanaa voi mukaan päästää :D
Nana on aina niin innoissaan ku näkee Sirua tai Moskua, yrittääpi oikein pomppia selkään. Kyllä se koira tarvitsee itselleen koirakamuja ettei siitä mitään erakkoa tule. Tässä vähä kuvia Nansun ulkoilusta :))



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

ROOOODEOO !

Sayonaarasta pohjoisen suunnalta =) Tällä viikolla oli Nanan 4 kk rokotus ja meni kyllä tosi nätisti. Ei edes hoksannut, että sitä pistettiin. Lähdettäessä tuli lääkärin ovella vastaan 3 kk saluki, joka pelkäsi Nanaa! Ensimmäinen koira, joka oli nuorempi kuin Nana. Siinä sitä tavallaan itsekin huomasi, että kyllä tuo vaavi koko ajan kasvaa ja varttuu eikä se pian ole enää se kaikista pienin ja pelokkain. Ollaan myös useaan otteeseen käyty koirapuistossa ja tosi mahtavia otoksia on saatu Nanan upeista rodeo esityksistä. Sellainenkin hauska piirre Nanassa on huomattu, että se reagoi ympäristön muutoksiin voimakkaasti. Tällä viikolla nimittäin oli uusi peräkärry pihassamme ja Nana haukkui ja murisisi ja tutkiseli sitä pidemmän tovin. Jätin myös ulkokengät eilen poikkeuksellisesti takaoven eteen ja tämän muutoksen huomatessaan Nana hermostui ja haukkui kenkiä.
Tutustuttiin myös naapurin pienikasvuiseen collieen ja se oli niin ihanan rauhallinen. Nanaki uskalsi käydä sitä vähä nuuskimassa :) Myös eilen tuli vastaan 4kk ikäinen pohjanpystykorva, joka on siis sama rotu mitä Siru ja Mosku on. Se oli kyllä todella innokas Nanan kanssa leikkimään, mutta Nanaa se pelotti vähä liian paljon :D Tässä otokset Nanan leikeistä. Ps. huomaa Nansun punainen tassulipsukka kaulassa ;) 






tiistai 11. helmikuuta 2014

"Kaiva mami esiin"

4000 grammaa...niin paljon pikkuisemme jo painaa. Punnittiin eilen ja tuloksen laskettuamme mietimme, että mihin ihmeeseen se puoli kiloa oikein upposi. Näyttää ihan samalta ketunpojalta kuin viime viikollakin =). Kelit on ollu nyt niin hyviä, että on ulkoiltu reippaasti ja Nanakin on möyrinyt ihan kunnolla lumessa. Keksittiin tässä myös uusi leikki. Sen nimi on "Kaiva mami esiin". Leikki alkaa siitä kun henkilö on mennyt viltin alle piiloon ja Nana rientää apuun etsimään henkilöä, tämän huutaessa Nanan nimeä. Nana innostui leikistä aika lailla ja mulla on video pätkäkin tossa alapuolella. Sen jälkeen pidettiin pikku venyttely ja jooga hetki, johon luonnollisestikin myös Nana osallistui. Nana leveilikin häpeilemättä omilla voimistelijan taidoilla ja teki muut huoneessa kateelliseksi.
Pieni näyte Nanan uskomattomista talenteista =)

torstai 6. helmikuuta 2014

Kettu vai myyrä?

Viikko melkein viime blogista...aika rientää niin nopeaa täällä touhutessa, että ei ole kaikkea kerennyt tekemään. Nana ollut todella leikkisä tällä viikolla ja on kyllä juostu talossa hippaa innokkaasti. Yritettiin kahteen otteeseen käydä tällä viikolla koirapuistossa ja kummallakin kerralla oli liian isoja koiria aitauksessa odottamassa, joten piti aina kääntyä takaisin kotiin. Nyt sitten on alettu Nanalle tekemään pihalle omaa aitausta ja se valmistuu huomenissa. Aita on jo hankittu ja aluetta uutterasti kolailtu. On myös huomattu tässä nyt semmoinen hauska juttu, että kun meillä on tyttöystävän kanssa sellaiset vuorot,että kuka nousee aamulla Nanan kanssa aamulenkille, niin Pilvin vuorolla Nana herää aina joskus ennen klo 7 ja Santerin kanssa vasta klo 8. Joka kerta! Nana ilmeisesti tietää, että isäntää ei kannata liian aikaisin herättää, kun se on sitten aamu kiukkuinen =)

Tässä kuvassa ollaan matkalla koirapuistoon.Turvavyö ennen kaikkea! Koirapuistoon ei onneksi ole pitkä matka, niin ei tarvi kopassa kuljettaa.

                                                                                                     















Nanan myyrä hetki.
























Nana viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi koirakamunsa Sirun vierellä.




Pikku kettumme unitokkurassa.










sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Possutanssi

Terveiset taas täältä pohjois-pohjanmaalta! Tämä päivä on mennyt mukavasti ulkoillessa ja pakkastakin on ollut vaivaiset -10 astetta. Heti aamusta käytiin Nanan kanssa vähän pitempi lenkki ja tuli vastaan yksi mukava terrieri, joka ystävystyi Nanan kanssa. Koirapuistossa yritettiin käydä päivemmällä, mutta siellä oli sen verran toimintaa, että ei kehdannut pentua sekaan heittää. Takapihalla kuitenkin saatiin hyvät leikit aikaan possu lelulla ja muutamalla herkulla. 

Nana myös tanssi hangessa vähän joten esittelemme teille:
Miss Hula 2014:


lauantai 1. helmikuuta 2014

Tanssi suden kanssa

Tänään on kunnon lumimyrsky ja Nana & Mosku leikkivät pihalla hangessa. Moskulla oli lenkin jälkeen niin kuuma että se hautautui kokonaan hankeen :D Nana innoissaan hyppi Moskua vasten ja pikku susi Mosku katseli Nanaa välillä kuin välipalaa :'D 

 Mosku: " Lurps, tuo myyrä näyttää maukkaalta, voisimpas hieman maistaa :P " 


Harmi kun Nanaa ei uskalla vielä pihalle päästää vapaaksi ku se saattaa mennä aidasta läpi, ku Nansu on vielä nii pieni. Moskulla ongelma on se että se hyppää aidan yli :D Siru on ainut koiru tällä hetkellä mitä voi pihalla vapaana pitää, se tykkää vahtia reviiriä. Mosku ei edes käsitä että Nana on koira koska sillä ei edes kiinnosta vaikka Nana menis sen puruluiden viereen :D Se välillä varmasti ajattelee että Nana on joku vinkulelu. Jos juoksemme ja leikimme niin Mosku välillä alkaa Nanaa vaanimaan  niinkuin lelua.  Ostimme Nanalle tänää pienen possulelun ja se pelkäsi sitä aluksi, mutta siinä tutustuttiin niin siitähän tuli lempilelu. Se sai heti alkuunsa jollain ihmeen kaupalla rikottua sen, enää ei possu vingu:D Noo ehkä se on kivempi sillälailla ni pystyy ottaa sen suuhunkin ja kunnolla puremaan. Tilasin myös tänään Nanalle kaulapantaan oman lipsukan johon tulee Nanan nimi ja meidän yhteystiedot :)