keskiviikko 26. helmikuuta 2014

JÄÄTÄ JÄÄTÄ JÄÄTÄ

Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Entä mitenkäs jään laita? Nyt on ollu todella liukas keli ja kadut aivat peilijäässä. Hienolla neidillä ei ole paljon ulkona huvittanut tassutella ja pissaaminenki tapahtuu vasta sitten, kun jonkun lumivuoren korkein huippu on saavutettu. Lämmin keli on sinänsä hyvä, että lumet sulaa ja nurmikko alkaa näkyä pikku hiljaa. Se siinä vaa on pikkusen ilkeä ku alkaa roskat lentelee puista jne. nii kaikkihan se tuntuu maistuvan pikku tessulle :D Emme malta odottaa, että kesä tulee ja päästään kunnolla liikkumaan ja leikkimään JA että Nana hieman varttuu ja viisastuu :)

Nanalla on tosiaan nyt muutenkin vähän sellainen tuhma kausi päällä, että ei meinaa normaali käskyt mennä oikein perille ja perusjutut on  pienen taivuttelun takana. Ruokaa syö kuitenkin normaalisti ja iltaisin se muistuttaa jos emme muista antaa joka iltaista dentasticia. Hippaa on sisällä leikitty ja Nana on oppinut hoksaamaan, milloin hippa vaihtuu.

Tässä on 10 viikkoa nyt pyöritty tämän ihanan koiranpennun kanssa ja on alkanut heräämään ajatuksia toisenkin pennun hankinnasta ja siitä millaista se olisi. Ei toki mitään sen vakavampaa keskustelua eikä mitään oikeita päätöksiä, mutta eihän sitä tiedä, mitä kaikkea kevät voikaan tuoda tullessaan... :D 



ps. alimmassa kuvassa Nanan tuomitseva katse, hyytävä vuhve 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti